Soittoharrastus alkoi ennen ala-astetta uruilla ja nailonkielisellä akustisella kitaralla. Varsinainen bändiharrastus alkoi kuitenkin joskus 84-86.
Kipinä soittoharrastukseen syntyi kuultuani Sielun Veljien / Hassisen Koneen ja Tarotin varhaista tuotantoa, mutta tärkein yksittäinen tekijä oli Iron Maiden ja Powerslave-levy.
Vilkaise bändiprojekteja Yhtyeet-sivulta sekä keikat.
Omaakin materiaalia pukkaa vaihteeksi. Viimeksi omia tuotoksia soittava ryhmä oli kasassa 90-luvun loppupuolella. Useamman kappaleen pohjat on jo jollain tapaa valmiina ja nauhoitettuna. Bändille pitäisi oikeastaan löytää laulaja, jotta hommalle saisi viimeisen naulan arkkuun. Tyylinä Iron Maiden, Deep Purple, Dion aikainen Black Sabbath / Rainbow, Accept, Judas Priest yms. Lisäksi Hammond-urkurille & synan soittajalle olisi tarvista. Ota yhteyttä, jos kiinnostus heräsi.
Soittamisen ohella teen studiodemoja ja livekeikkojen taltiointia & editointia sekä videoeditointia. Omille yhtyeilleni olen tehnyt melkein kaikki demo-, promo-, livetallennukset vuosien varrella ja myös useampia DVD-paketteja stereo ja 5.1 äänillä.
Muille tehdyistä projekteista mainittakoon rockabillybändien Back Beat Combo ja The Unnamed Howlers sekä hivenen rankempaa rokkia soittavan Voodoo Nights -ythyeen keikkojen tallentaminen.
Tiedustelut: Silverfield Productions
